Meidän poppoo päätti muuttaa osoitetta.

Kuulumiset löytyy tästä eteenpäin täältä

Kirjoittajana (uskokaa tai älkää!) Anna

Jep, irtoaa multa välillä julkisiakin kehuja Tirrikästä. Se on hei oikeesti ihan huippu mimmi! Listasin muutamia ihanuuksia otuksesta ihan randomissa järjestyksessä, väleissä vähän kuvamateriaalia vuosien varrelta, joita kertyy kohta mittariin huikeat kaksi!

Kirppu Kivanen ekoja päiviä uudessa kodissaan.

1. Ahneus. Röh röh, Hertta palkkaantuu vaikka pienistä kivistä, jos ne esittää ruuan muodossa.

2. Vilkkaus. Ihana tättääjä. Hertta on aina menossa, kun vaan mahdollista. Se vetää matot rullalle ja kiitää pitkin metsiä täydessä laukassa, kaivaa Kiinaan mentäviä kuoppia takametsät täyteen. Treenatessa se tirrittää ympäriinsä tarjoamassa asioita, vähintäänkin noutaa maasta kaiken irtoavan ja jahdata tuulen pyörittämiä lehtiä.

3. Leikkisyys. "Ai sä leikit mun kanssa, ja sä ja sä ja sä!" Ihan sama kuka Hertan kanssa leikkii, se on ihan parasta maailmassa. Leikkiä leluilla ja ilman, niin ihmisten kuin koirienkin kanssa. Who cares, kunhan saa leikkiä. Lempparia on kuitenkin leikkiä noutajaa.

4. Läheisyys. Siinä vaiheessa kun on menon aika loppua, tykkää Hertta lepäillä lähellä. Kun on viilettänyt kilometrin säteellä pitkin metsiä, on hyvä nukkua kopsahtaa jonkun kainaloon tai syliin, sekä röhnötää jalkopäässä. Talvella oiva villasukkien sijainen.

5. Sosiaalisuus. Eipä ole montaakaan kertaa ollut Hertta kaivamassa verta nenästään toisten koirien kanssa. Äkkiseltään tulee mieleen vain yksi kerta, jolloin oli takana kuumentavaa treenaamista ja kotiin rantautunut hetkellinen ahdistus. Huomionkipeänä elukkana se on tyrkyttämässä vieraille leluja ja hyppää monesti tuntemattomien ihmisten syliin lirputtamaan ja suukottelemaan. :P

6. Hauskuus. Tuo otus on oikeesti välillä ihan hulvaton. Näyttelijän lahjoja on siis ammennettu yhteen tapaukseen oikeen urakalla, todellinen esiintyjä. Se, joka muiden koirien nukkuessa toisissa huoneissa raahaa lelun kaikkie eteen ja ryhtyy suorittamaan täytteiden tyhjennystä. Tyynyllä on hauska painia ja saada huomiot osakseen. Tylsyyden ottaessa auttamattomasti aivoon voi leikkiä herätyskelloa ja hypätä nukkuvan ihmisen päälle tepastelemaan.

7. Vauhti. Hertta tekee asiat LUJAA. Siitä saisi kyllä sen sorttisen agilitaajan, että oksat pois. Mun on ihan pakko joskus päästä vääntämään sen kanssa jotain "sunnuntai agilityä". Tuo kyllä leimahtaisi lajiin heti, se on varma. Hertta on vauhtimimmi, niin hyvässä kuin pahassakin. Tokossa lemppareita taitavat olla ruutu, luoksetulo ja nouto.

Vauhtivauva, täysillä tullaan! :-D

8. Riistavietti. Uskokaa tai älkää, niin se ei tosiaa ole ongelma. (Ne meinaa tulee sitten ihan muualta...) Perheen koirista Hertta on kovin lintujen jahtaaja, vaikka Onnikin kyllä käyttää tilaisuudet varmasti hyväkseen. Nokka on testattu kotirintamalla pariin otteeseen verijäljellä, eikä ole valittamista. Päästiin alusta loppuun ongelmitta, joskin melkoisella vauhdilla. Lenkeillä Hertta löytelee raatoja toisensa perään ja ylpeilee niillä äidille.

9. "Mä oon kuin kotonani". Ihan sama minne mennään, se kelpaa Hertalle. Hotellihuoneissa se myllää tyynyt ja peitoit kuin kotonaan, nukkuu yönsä sikeästi eikä juuri muutosta vaivaudu stressaamaan. Ideaali matkaseuralainen vaikkapa Kotimaa touringille, käytännössä hyväksi havaittu.

Sohvaperunointia

10. Jaksaa vaikka vuoden. Hertta on ihana monitoimipaketti, joka olisi aina lähdössä mukaan. Sen kanssa voi hyvinkin treenata aamulla Nomea ja illalla vetää perään kunnon kierrokset Tokoa, ei ole ongelma. Ja jos sattuu huvittamaan, voi sen herättää vielä pikkutunneilla puuhastelemaankin. Aina on yhtä hauskaa, eikä koskaan tarvitsisi lopettaa. Hertta on heti mukana toiminnassa, joko tillittämässä käskyä tai tarjoamassa toimintaa kuin pieni pallosalama.

11. Kontakti. Hertan erikois spesiality tillittäminen. Se hallitsi tarpeen vaatiessa mitä intensiivisimmän kontaktin jo luovutusiässä ja on aina ollut erittäin yhteistyönhaluinen. Tosin lenkeillä se ei kyllä juuri varmistele kaksijalkaisten mukana oloa, sen verran on vauhti päällä. Tokoihin siirryttäessä se on kuitenkin alusta asti osannut kääntää napitus moodin päälle. :-)

Kirjoitteli Anna

Äiti ja Onni kärsivät yhtäläisesti ensimmäisestä yöstä, jonka toipilas vietti pää töttöröön tungettuna. Onni vastusti värkkiä ja yritti kaikin, välillä itsetuhoisinkin, keinoin irrottaa sen. Toisen puolen ajasta se seisoi täysin liikkumatta meitä syyttävästi mulkoillen. Mun ei tästä tarvinnut välittää, koska kotona Onni nukkuu äitin ja iskän huoneessa (ihanassa lempisängyssään, joka on Oskun peruja.  Aion viedä sen natisevan kapistuksen kyllä joskus omaan kämppääni Onnille, se niin tykkää siitä :P ) Hertta, joka nukkuu yksinoikeudella äitin jalkapäässä, potkittiin muualle uinumaan Onnin hermojen säästämiseksi. Samalla kun mä nukkua pussutin omassa huonessani Into kainalossa, yritti äiti nukkua Onnin viettäessä yötään töttörö miltei kiinni äitin kasvoissa. Voin hyvin kuvitella, kun Onni on hönkinyt äitin naamalle ja mulkoillut sitä koko yön. Aamulla sitten töttörö poistettiin ja Onni lävähti puoli kuolleena nukkumaan :D:D

Tän jälkeen Onni, saati kukaan muukaan, ei halunnut enää nähdä koko kaulurin kapistusta. Koska muutaman kerran saatiin herra kiinni itseteosta ( = nuolemasta ja kirputtamasta haavaa ) oli se kuitenkin jotenkin suojattava. Mikäs sen miehekkäämpää, kuin mustat sukkahousut. Haavan päälle lappu ja pöksyt jalkaan. Tämän Onni otti suhteellisen tyynesti (selitin sille, että muuten tulee töttörö päähän, varmaan tajusi ja suostui miehisen olemuksensa hetkelliseen tärvelyyn:---). Jossain vaiheessa yötä oli kyllä lurjustellut ja riisuutunut. Mutta lieneekö ihan huono idea, kun ei ole kahden tällaisen yön jälkeen vilkaissutkan haavanssa, joka paranee vallan mainiosti. Suojailut on siis lopetettu kokonaan, mikäli edelleen pysyy pää poissa haavasta.

Tässä erittäin edustava kuva Onnista tyylikkäine pöksyineen:

Sitten puuhasteluja. Onni on:

- Toipunut erinomaisesti
- Jäljestänyt tarkkoja kulmia! :-)

Osku on:

- Nauttinut mökkeilystä
- Ollut oma ihana itsensä, omapäinen haisuli

Hertta on:

- Tyhjentänyt täysin ongelmitta hakuruudun kuudesta damista, kauniisti käteen asti \o/
- Leikittänyt ahkerasti Intoa (aina siihen asti, kun jollain palaa hermo ja ne survotaan erillisiin huoneisiin)

Into on:

- Harjoitellut sunnuntaina uimista muutamaan otteeseen. Liisaa nauratti, kun se ei ole vielä nähnyt Inton pulikointeja. Kuulemma ihan ihme tyyppi, kun se vaan määrätietosesti kävelee sinne veteen ja alkaa itsevarmasti uimaan kun jalat ei enää yllä pohjaan. Sitten se kuitenkin kohta kääntyy rantaan ja saa siellä kauheen hepuliralli kohtauksen. Varmaan yllättyy itekkin omasta rohkeudestaan :D
-  Jatkanut noutajana oloa. (Laitoin siipidamin kanervikkoon Inton näkemättä. Siinä sitten istuin lähistöllä ja katselin kun poika puuhasteli. Törppöili jotain omiaan, kulki kanervikon ohi ja nosti nokkaansa. Vähän aikaa haisteli paikoillaan ja lähti sitten etsimään, löysi siipidamin, nappasi sen suuhunsa ja kääntyi kohti äippäänsä. Seurauksena totaalinen sekoaminen: Kiljumista ja kirkumista onnesta kädet levällään niin, että pentu juoksi riemuissaan sylkkyyn saaliinsa kanssa. Tommosia ihmeellisiä löytöjä pusikoista on tehty jo kolme. Iiiihana Into <3)
- Ja tietenkin "mukatokoillut" päivittäin

Anna on:

- Tilannut paketin Berralta, jippii \o/
- Käynyt sähköpostissa ekaa kertaa aikoihin ja viettänyt muutaman tunnin vastailemalla viestiehin. Vois hupsista tosiaan käydä useammin :-D
- Vältellyt kasaa kouluhommia ERITTÄIN tärkeillä asioilla, kuten Greyn Anatomian katsominen (oon ihan koukussa noihin uusintoihin, en edes vastaa puhelimeen aikavälillä 19-20), mustikoiden poimiminen, ompelukoneella huristelu, turhanpäiväinen Blogin päivittäminen yms. Jaa, kai niihinki täytyis kohta tarttua :-(

Tässä törkeesti lavastettu uinti kuvaustarkoituksissa. Jostain syystä näyttäisi räpiköivän, oikeesti se ei harrasta ylimääräisiä pärskyttelyjä :-)

Möllötys. On muuten möllötyksen mestari toi koira, käy varmaan välillä vähän hitaalla :D (Tämmönen valopää kun oon niin näytän vetävä noita vähemmän välkkyjä nelijalkaisia puoleeni. Into ja Onni on ihan pässejä verrattuna Oskuun ja Herttaan. Oi voi :D )

Päivitin tuota meiän tapahtumakalenteriakin. Auran Nuuskujen Tokokisat taitaa jäädä meiltä väliin, kun oon vaan laiskana maastoillut koko kesän. Äitin ja Hertan suhteen voin myös epäillä, että jää toi kisaura korkkaamatta. Ei ehkä tolla "kerran viikossa" treenitahdilla...   Mut jos nyt sais noi mun tottelevaisuuden treenaamiset vähän tuulta purjeisiinsa niin tuossapa ois sopivasti kisoja syksylle/talvelle.

Kirjoittaja: Anna

Vihaan otsikoita! En ikinä keksi mitään hauskaa eikä mun lörpöttelyt oikeen tahdo ikinä mahtua yhteen aihepiiriin.

Keskiviikkona kävin koirien kanssa mustikassa, oikeilla apajilla. Ei mennyt kauaakaan kun olin saanut 3 litraa täyteen (enkä ole edes erityisen vikkelä) ja siellä sitä odottaisi vielä moninkertainen määrä poimijaansa. Puoli litraa olis vielä tullut, mutta Onni leikki taas tapansa mukaisesti jyrää ja ehti tömistelemään pikkuisen purkin kumoon ennen kuin ehdin hätiin.

Nam, nam

Osku the hylje. "On kivaa kun voi maata ja syödä yhtäaikaa!"

Kauheella kiireellä nappasin kuvan kun pojat kerrankin oli paikoillaan ja vielä ihan lähekkäin. Menossa oli meikkileikit, uudet ja uljaat mustanenäiset kuomani.

Siinä sitten on kiitokset apupojille (ja tytölle). Mansikka/mustikka ja Makkara/mustikka :P

Torstaina Liisa ja Jari palasivat matkaltaan keskellä yötä, Onni kiidätettiin leikkaussaliin heti seuraavana aamuna. Tulos on nyt sitten se, että oma ihana Mönnini on terve ja patiton. Suurempi ja kauan kyljessä mukana hengaillut patinryökäle oli kuin olikin sitä talia vain, ei siis syytä huoleen siltä saralta. Jättisuuriin mittoihin (ja taas takaisin minimaaliseksi) äkkiä pläjähtänyt ylläripatti oli kutistunut, leikkauksessa se paljastui mitä ilmeisimmin entiseski talipatiksi, joka oli surkastunut pois ja jättänyt jälkeensä möhkäleen arpikudosta. Onni on siis terve! Oi voi sitä onnea ja epätasapainoisuutta (Siis omistajan, joka itkeä tirautteli pitkin iltaa onnesta ja helpotuksesta ja ties mistä), kun ei koira olekaan vielä tuomittu kuolemaan. Reppana oli tietty ihan tööt ja kipeä ensimmäisen illan, nyt ei suuremmin haavereista enää piittaa ja olisi ihan täysillä taas menossa. Pahemmin ei ole tötteröä tarvinnut päässä käyttää, nyt yöksi laitettiin, kun meinasi ruveta kirputtelemaan haavaa auki. Vihaa sitä, vihaa aivan suunnattomasti.

Poistettiin sitten se lohjennut hammaskin ja sen tarina onkin sitten vähän erilainen. Poistettavan hampaan piti olla P3, hupshei eipäs ollutkaan. Suurena havaintona Onni osoitti omaavansa kaksi P1 hammasta, poistettava yksilö olikin siisen P2. Silti hampaita on nyt yksi vähemmän, kuin kuuluisi. Ylimääräisen P1 tilalla Onni on nimittäin unohtanut täysin kasvattaa itselleen P3. Oho, kaikenlaisia ylläreitä. Vähän jo kyllä nolottaa, mutta mitäs pienistä kun se vaan on taas oma itsensä, kunnossa ja täydellinen pikkusta hammasvirhettä myöten. Äippä on kuulkaas nyt hyvin hyvin onnellinen <3

Siinä se on takasin yhteen kursittuna. Kauan matkassa hengaillut oli alempana ja arpikudosmöntti ylempänä, molemmat siis samasta viillosta poistettu läheisen siainnin takia. Saa nähdä, tuleeko lisää talipatteja? Yhden ihan pienenhän oon Onnilta kerran puristanu (terkkuja Ellulle, joka ällötteli vieressä, kun en voinut tietty missään muualla sitä tehdä;).

Mepä Mönnin kanssa varmaan sitten jäljestellään lähipäivinä aikas paljon, että saadaan pahimmat virtapiikit pois. Ei tossa lenkkeilyssä mitään muuten, mutta kun tuo on tommonen rämäpää. Kokoajan saa varoa, millon se päättää räväyttää uuden kudoskerroksen esille loikkaamalla jonkun itsemurhahypyn. Ja remmissä on niin kauheen tylsä kävellä, jää pirusti liikaa energiaa vielä jäljelle.

Tänään äiti köpötti meille pellolle jäljen, jossa jätin kaiken täysin Onnin varaan, en puuttunut mihinkään. Palkkasin kepeiltä naimella. Kyseinen tasontarkastus sisälsi 4 kulmaa (pituus kysymysmerkki, mutta varmaan sen 600 askelta?) ja 10 keppiä. Meiän ehkä kolmas tai neljän "vieraan" tekemä jälki, ensimmäinen namittamaton sellainen. Janasta (joskin lyhyestä...) suoriutui, eipäs ottanut takajälkeä jihuu. Löysi tiensä alusta loppuun ja toi mulle 7 kepukkaa kymmenestä (tosin oon melko varma, että niitä oli 8 ja pudotin yhden, oho...). Ärsyttää vaan hiukan se, että viiminen jäi sinne :-( Muuten en kyllä tiedä mikä mua vaivaa, että otan tämän puutoksen näin tyynesti. Olin vaan varmaan niin ilonen, kun saan tehdä Onnin kanssa vielä monta monta jälkeä yhdessä. Joka tapauksessa meiän kulmat vaatii totta tosiaan säätöä, otan sen nyt ykkösjutuks. Ja jana äääk. Jälkikisat ois just sopivasti sillee, ettei Onni olis enää doubattuna. Lupasi kyllä jo itselleni, etten niihin mene, mutta kun... Eipä tossa maasto osuudessa kauheesti hommaa olis enää kuukaudeksi, tosin ehkä se sitten kuitenkin jää liian epävarmaksi kisoja ajatellen? Eteenmenosta puuttuu loppuosa, noudot on... eli ei ole :D Sit olis vielä se starttarin melske, jonka pitäis olla olematta kiinnostava. (Mutta kun Onnista sekin ääni tarkottaa tippuvaa lintua!) Joo en mene, enhän......

Jälki-Mönni työssään. Äh näytän aina ihan joltain lenkkeilijältä kaikissa kuvissa, käsi ojossa vaan törötän menemään. Kaikki muut näyttää aina niin uskottavilta. :D:D

Keppi tulee!

Käytiin Pimpon kanssa kurkkimassa vähän heppoja

Liisa siis kuvannut jäljestykset ja tutustumiset, itse kun en kameran eteen ja taakse oikein taitu. (Ihanaa kun ei Inton ja Onnin posetuksissa tarvinnut käyttää itselaukaisijaa ah!)

Liisa ja Hertta tokoili. Onnistuin vakuuttamaan taas oikein lahjakkaasti, että ne on ihan huonoja eikä ne pääse ikinä kisaamaan nolaamatta itseään (oho.) Niillä on moni asia hyvässä kunnossa, tässä nyt sitten ihan internetin ihmeelliseen maailman asti lista asioista, joita vielä kipeästi tällä hetkellä tarvitaan:

- Seisominen, lähinnä siinä pysyminen. (Niin hypyllä, kuin jäävänäkin.)

-Treeniä liikkkurin kanssa (myös ilman koiraa)

- Kisamaisia treenejä (koskaan kuulleetkaan....)

- Kisoissa kunnolla tutustumassa käyminen ja sääntöjen pänttäys. ( Jos käsketään liikkumaan niin liikutaan. Eikä se koira ihan tosi voi palloilla ympäri kehää liikkeiden välissä, ei ainakaan käydä moikkaamassa hyppyestettä yms....)

Hyvällä mallilla:

- Paikallaolo (Siinä pysyy kuin tatti, vaikka kivi tippuisi päähän :-)

- Luoksetulo (Tulee LUJAA ja oikeelle paikalle)

- Liikkeestä maahanmeno (Ihan siistiä tavaraa)

(+ seuraaminen on mun kanssa oikeesti tosi nättiä, kun ei kehtaa touhuta omiaan. Liisan kanssa sitten saattaakin lähteä touhuamaan millon mitäkin tai ainakin pieni maisemien ihailu on paikallaan. Ärsyttävää! Näkyy onneksi hyviä pätkiä ja koira on kokoajan innokas. Tarvittis videoida....)

Into löysi lätäkön :-)

Oon pyrkinyt pitämään siipeä mukana, saa sitten välillä vieraissakin paikoissa noutaa sitä. Tälläkään kertaa ei haitannut vieras ympäristö mitään. On se Into oikeen taitava poika :-) Itsellä on kyllä ihan pälli olo näitten noutoharjoitusten suhteen. Osaan kyllä opettaa kaikki taipparijutut (Ei todistetusti;-), mutta mimmostas pohjatyötä kannattaa tehdä, jos tahtoo joskus startata Nomessa? Tällaisia ongelmia varten onneksi on kasvattajat, joita voikin sitten tulevien ongelmien tiimoilta kiusata. :D No varmistetaan nyt sitten ainakin, että saa vipeltää riistan kanssa mahdollisimman paljon, ei sitten tuu tommosia myöhäisherätyksiä niin kun Onnin ja Hertan kanssa. On mulla jotain suunnitelman tynkää, kasvais nyt vaan äkkiä!

"Tämä Into se on oikein mukava paikka!"